Hallinto-Oikeus
Asianosaisen ja oikeudenkäynnin osapuolen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevassa sääntelyssä ja oikeuskäytännössä on otettava huomioon erilaiset tilanteet ja niihin liittyvä oikeusturvan tarve. Kaikkiin hallintolainkäytön asiaryhmiin ja prosessuaalisiin tilanteisiin soveltuvaa asianosaisen tai osapuolen käsitettä on yleislaissa vaikea määritellä.
Asianosaisuuteen perustuvasta valitusoikeudesta säädettäisiin ehdotuksen mukaan niin, ettei yleissäännöksissä käytettäisi asianosaisen käsitettä, vaan ratkaisevaa olisi, kenelle valituksen kohteena oleva päätös on kohdistettu tai kenen oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen se välittömästi vaikuttaa.
Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Jos nämä käsitteet määriteltäisiin, määritelmien tulisi olla selkeitä ja määriteltyjä käsitteitä olisi voitava käyttää säännöksissä kattavasti ja johdonmukaisesti. Määritelmissä olisi otettava huomioon, että hallintolainkäytössä käsitellään myös muita kuin valitusasioita. Näitä muita asioita ovat esimerkiksi hallintoriita-asiat ja muut hakemusasiat.
Osassa maista noudatetaan virallisperiaatetta (inkvisitorinen järjestelmä, esim. Ranska), osassa adversiaalista järjestelmää (esim. Tanska, Iso-Britannia), osassa eräänlaista välimuotoa, joka velvoittaa sekä tuomarin että asianosaiset osaltaan selvittämään asiaa (Ruotsi, Saksa). Viranomaisen asema prosessissa on yhteydessä tuomioistuinjärjestelmän yleisiin piirteisiin: jos erillisiä hallintotuomioistuimia ei ole, hallintoprosessin samastaminen siviiliprosessiin heijastuu asianosaiselta edellytettyyn aktiivisuuteen. Toisaalta esimerkiksi Saksassa on erillisiä hallintotuomioistuimia, mutta käsittely muistuttaa silti siviiliprosessia. Prosessiasetelmaan liittyy myös se, onko näkökulma painotetummin hallinnon oikeudellisessa valvonnassa (esim. Ranska) vai yksilön oikeuksien toteuttamisessa (esim. Saksa, Iso-Britannia).
Ranskassa hallinto- ja yleiset tuomioistuimet ovat erillisiä. Järjestelmä on kolmiportainen. Ensi asteena toimivat hallintotuomioistuimet (tribunal administratif), joista valitetaan muutoksenhakuasteeseen (Cour administrative d'appel) ja sieltä edelleen ylimpään tuomioistuimeen (Conseil d’État). Lisäksi on erityishallintotuomioistuimia (juridictions administratives spécialisées), esimerkiksi veroasioihin ja sosiaaliturvaan keskittyvät erilliset tuomioistuimet. Näille tuomioistuimille on omat muutoksenhakuasteensa (juridictions administratives d’appel spécialisées), joista on edelleen mahdollista valittaa Conseil d’État’han.
Vastavuoroisuuden toteuttaminen oikeudenkäynnissä merkitsee yleensä ns. kontradiktorisen periaatteen mukaista menettelyä. Sen mukaan keskeisenä vaatimuksena on, että oikeudenkäynnin osapuolilla on sekä riittävät että tasapuoliset mahdollisuudet osallistua asian selvittämiseen ja käsittelyyn hallintotuomioistuimessa. Osapuolilla on siksi oltava samanlaiset oikeudet saada tieto tuomioistuimen ratkaisuun vaikuttavista selvityksistä ja asiakirjoista sekä oikeus esittää niiden johdosta omat kommenttinsa ja vaatimuksensa (esim. EIT Korošec v. Slovenia 2016).